Tekijä: vanamo

Isä ja lapsi

Lapsi:
Kerrohan isä oi,

onko pyöreä maa
eikö onnensa lintua

myös kiinni saa
miksi taivas niin kaunis ja siintävä on
sano ootko sä toisinaan

myös onneton?
Kerrohan, missä aurinko nukkua saa
onko tuutuna sen meri,

taivas vai maa
miksi pääse en lintujen

luo lentämään
miksi kyyneleet nuo, isä, silmissäs nään?
Isä:
Pienoinen, kerron sen,

niin on pyöreä maa
onnen linnunkin kyllä

sä voit saavuttaa
siksi taivas on kaunis

ja siintävä niin
ettei lintusi joutua voi kadoksiin.
Mutta aurinko ei nuku vaipuessaan,
tietä kuulle ja tähdille

antaa se vaan
ja jos lentää sä voisit,

ei lintuja ois
kyyneleittä en kuunnella sanojas vois.
Lapsi:
Jos on maa aivan niin

kuin on palloni mun
kierrän sen, onnen tuon

sitten syliisi sun.
Isä:
Pienoinen, sitä ei löydä kulkiessaan,
kerran luoksesi lintuna

lentää se vaan.
Lapsi:
Missä sen pesä on,

kunhan neuvoisit sen
syliis toisin ja pois sitä päästäisi en.
Isä:
Pienoinen, se on piilossa sydämen vain
ja sen löysin mä silloin

kun sinut mä sain.

paina hiiren keskipainiketta ja kuuntele:

http://www.youtube.com/watch?v=CVmz2TpCAcs

Vaikka olisi tuhannen kuuta,
tuhat sädettä aurinkomaan,
en nyt tahtoisi katsella muuta
kuin lastani kehdossaan.

Häneen kätkeytyy elämän hyvyys
unitieto – tiedottomuus
siinä vuori ja laaksojen syvyys
koko ihminen ikuisuus.

Hiuksilla tuoksu kukkien,
poskilla punerrus hento,
lapsuus on ainutkertainen,
se on kaunis kuin tähdenlento.

-Tuntematon-

Paina hiiren keskipainiketta ja kuuntele pieni tytön tylleröinen:

http://www.youtube.com/watch?v=0K1FVJ5RAQQ&list=PL9DDF76C01934F164

Pieni enkeli uupunut oli,
oli uupunut aivan.
Kas päivän pitkän myötä
se teki suojelutyötä.

Se varjeli aamusta pimeään,
ettei lapsi loukkaisi itseään.
Pieni enkeli uupunut oli,
oli uupunut aivan.

Ja kun lapsi saatiin nukkumaan,
lensi enkeli kotiin Taivaanmaan,
ja pienellä pilvenhattaralla
se virkisti itseään nukkumalla.

Kun päivänrako tuli yöhön,
se lähti taas suojelutyöhön.
– Elina Karjalainen –

Oli sormet ja varpaat pikkuiset,
sydän sykki jo rinnassa mulla.
Omat aivot ja vakaat aikomukset:
Minä maailmaan tahdon tulla!

Tahdon tulla ja nähdä auringon,
ja perhoset viljapellon.
Tahdon kuulla tarinan Tuhkimon
ja kuiskeen kissankellon.

Minä pikkuinen aikani uneksin
äidin sylistä lämpimästä,
ja vihdoinkin saan iloita
mulle suodusta elämästä.

-Tuntematon-

Lapsi povellani, taivas päällä maan.
Häntä katsellessa arki katoaa.
Riemun tunnen suuren, hiljaa sydän soi.
Mitä koen, kuulen, kertoa en voi.

– Hilja Aaltonen –

http://www.youtube.com/watch?v=_lq8nEXh064

Hämärtyy jo lehto,
tummuu pihapuu.
Hiljaa keinuu kehto,
nousee verkkaan kuu.

Kello käy ja kukkuu
yksin seinällään.
Piltti pieni nukkuu
nukke vieressään.

Unettaa jo takkaa,
hiillos himmentyy.
Äidin laulu lakkaa,
kehto pysähtyy.

– Einari Vuorela –

Paina hiiren keskipainiketta

http://www.youtube.com/watch?v=OmVj9zkahGI

Hiljaisuuteen väräjävä huuto:
sielunlintu löysi pesäpuun.
Kuin valo tai kuin perhonen
sä saavuit,
synnyit sydämmiimme
pieni matkamies.
Et enää muukalainen,
vaan jo täällä.
On tummunut jo hanki
huhtikuinen
On ilta kevään:sineä,hämärää.
Nyt tässä maisemassa
ilon henki sinulle,pieni vaeltaja,väräjää.
Kuin valo tai kuin perhonen sä saavuit,
synnyit sydämiimme pieni matka mies.
Et enää muukalainen
vaan jo täällä.

-Elina Karjalianen-

Paina hiiren meskipainiketta ja kuuntele Hyvin hiljaa:

http://www.youtube.com/watch?v=MViwSBZUViY

Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa,
nyt kuuluu keijujen äänet.
He tanssivat taas koko yön laulaen,
koko yön laulaen.

Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa,
nyt syttyy tähtöset pienet.
Ne oottavat taas läpi yön loistaen,
läpi yön loistaen.

Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa,
nyt sammuu keijujen äänet.
He liitävät taas ylös luo tähtien,
ylös luo tähtien.

” Sinä elämä, annoit minulle
tämän tehtävän.
Enkä minä rohjennut siitä kieltäytyä.

Eeva-Liisa Kantola

Kun on oikein pieni
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni,
voi istua lumihiutaleille,
ja liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni.

-Hannele Huovi-

http://www.youtube.com/watch?v=OcyjiAbHkiY&list=RD0297zYrkQJmk8

Me isäs kanssa seisottiin
käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
””nyt se on elämässä””

Sinä olit ihan pikkuinen,
ehkä viikon vanha vasta.
Minä sanoin: ””Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta,

ja perhoset, lintuset untuvapäät
tuntuu lentävän korin yllä.””
Isä kysyi: ””Näkyjäkös sinä näät?””
Ja minä: ””No ihmeitä kyllä.””

Sinä olit se ihme tietysti
-vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi.
Minä ilosta nauroin ja itkin.

””Sill`on ripsissä tähden säkeneet””,
isäs naurahti ja keksi:
””Sen varpaat on puolukan raakileet.””
Ja hän puki sinut puhtoiseksi.

Sinä nukuit. Oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
””Tästä tulee kai hyvä ihminen””,
me puhuttiin toisillemme.

Lapsi povellani, taivas päällä maan.
Häntä katsellessa arki katoaa.
Riemun tunnen suuren, hiljaa sydän soi.
Mitä koen, kuulen, kertoa en voi.

Hilja Aaltonen

Vauva tuli – ja millainen!

Poski niin silkkinen, ja

pylly vaaleanpunainen.

Varpaat kuin pienet perunat,

sormet somat mut vahvat.

Päälaella haiven pien,

hymyn takaa pilkahtaa ien.

Toi onnea mukanaan,

teidän perheeseen ja koko maailmaan.

”Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
posket tehty puolukasta,
tukka naavatuppurasta,
silmät on siniset tähdet.

Tiitiäinen metsäläinen
pieni menninkäinen,
keinu kuusen kainalossa,
tuutu tuulen kartanossa,
sammuta siniset tähdet!”
-Kirsi Kunnas